Japanilainen kivipuutarha

20.06.2022

Vuosi sitten aloitin tekemään autotallin seinustalle "Japanilaista kivipuutarhaa". Ajatuksen kivipuutarhaan sain tontilta löytyneistä kattotiilistä. Ensimmäisen kesän aikana sain altaan hiekkaa vaille valmiiksi ja tänä kesänä pääsin tekemään alueen loppuun. Reunuksen sisään pystyi myös hautaamaan kankaan alle hienosti rikkinäisiä tiiliä ja muuta kivimateriaalia, jota tontilta löytyi. Kankaan asettelin siten ettei hiekka pääse valumaan kattotiilen saumoista pois.

Keväisin painuneet betonilaatat keräsivät kulkureitille hirveän lammikon sulamisvettä. Painuneiden laattojen välistä puski myös ruohoa, joten niiden siistiminen vaati lisätyötä. Haasteita alueelle toi myös meidän rescue-koiruus, joka kaivoi ruohon mullikolle/lällille, joka päivä. Pihassa on vielä niin paljon laitettavaa, etten halunnut alkaa keskittymään lopulliseen kulkureitin tekemiseen, joten sorakuorma leviteltynä antaa ihanasti lisäaikaa.

Ajatuksissa on paikan somistus vielä kukkasilla. Valkoisten kivien sekaan laitan kasvamaan mehitähtiä ja molemmille sivuille ajattelin tuoda isot ruukut. En ole vielä saanut ideaa, että mitä kukkia ruukkuihin laitan mutta eiköhän se selviä, kun hetken aikaa niitä tyhjänä tiirailen. Valkoisella kivetyksellä on seassa myös pieniä betoniympyröitä, joille mahdollisesti laitan kynttilöitä tai jotain kestokukkia pienissä ruukuissa. Mutta viimeistelyt tulevat jos tulevat vasta, kun olen hetken aikaa tuijotellut aluetta. 


Minulla oli edellisessä asunnossa myös "Japanilainen kivipuutarha", koska alue oli erittäin haasteellinen. Samalla tavalla kuin tässä oli paikka erittäin paahteinen eikä siinä menestynyt edes ruoho. 

Tykkäsin tehdä haravalla joko kuvioita hiekan pintaan tai sitten lanata sen täysin sileäksi. Ikkunasta usein huomasi, että myös muut pitivät hiekasta. Seniori koirani kävi usein ottamassa hiekkapesuja tai sitten kaivoi kuopan, jossa kesäisin viilenteli itseään. Kerran näin myös tämän rusakon jumppaavan hietikossa XD Minulla on video tapahtuneesta olemassa mutta täytyy konsultoida viisaampia, kuinka saan sen tänne liitettyä XD

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita